keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Possu-Nuudeliwokki

Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä wokkia, koska sinne voi laittaa lähes mitä tahansa jääkaapista löytyviä kasviksia. Lisäksi wokki on erinomaista hävikkiruokaa, koska ei haittaa vaikka kasvikset olisivat jo vähän nuutuneita. Tai jos oikein helpolla haluaa päästä niin kaupan pakastealtaista löytyy valmiita vihannessekoituksia, mutta tässä ohjeessa pääosassa on tuoreet kasvikset.

 3-4 annosta

400g porsaan suikalelihaa
2 Porkkanaa 
1 Iso Sipuli
1/2 Paprika
n.200g suikaloitua Kiinankaalta
1/2 Pieni Kukka- tai Parsakaali
3 Valkosipulin Kynttä 
1/2pss Apetit Vihreitä Papuja paloina

Maustamiseen:
Teriyaki kastiketta
Makeaa Chilikastiketta
Osterikastiketta
Soijaa 

3 Kiekkoa Blue Dragon Munanuudeleita



Filesuikaleet eivät vaadi kuin muutaman minuutin ruskistamisen, mutta paistisuikaleet ottavat vähän enemmän aikaa. Mitä kauemman possun lihaa wokkaa, sitä mureammaksi se tulee.
Kasviksia ei kannata pilkkoa kovin pieneksi ja niitä voi halutessaan esikypsentää hieman keittämällä, mutta tämä ei ole pakollista.

Kuumenna öljy paistinpannussa ja lisää possun suikaleet. Mausta liha suolalla ja mustapippurilla. Kun liha on saanut väriä lisää kasvikset ja kääntele muutama minuutti kovalla lämmöllä. Kiinankaalisuikaleet kannattaa lisätä vasta loppuvaiheessa niin ne säilyttävät vielä rapeutensa.
Kiehauta vesi kattilassa, lisää nuudelit veteen ja siirrä pois levyltä. Nuudeleille riittää pari minuuttia koska ne kypsyvät wokissa lisää. Valuta vesi pois ja lisää nuudelit paistinpannulle. Mausta reilulla lorauksella teriyakia ja makeaa chilikastiketta. Sekoita, tarkista maku ja lisää hieman osterikastiketta ja soijaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti