maanantai 29. kesäkuuta 2015

Jogurttimarinoitu Broilerin Rintafile

Tein taannoin Beach House Kitchen -ruokablogin ohjeella Voikanaa. Reseptissä broiskun fileet marinoidaan jogurtissa edellisenä päivänä. Voikanasta tuli niin herkullista, että otin jogurttimarinadin uudelleen käyttöön hieman tuunattuna, mutta uskollisena alkuperäiselle.
Marinoidun broiskun fileen käyttökohteet on loputtomat. Ihan vaan sellaisenaan, salaattiin, wrappeihin, leipiin jne.

200g Valion Turkkilaista Luomujogurttia
2 kpl Valkosipulin kynttä raastettuna
1/2 Punainen mieto Chili viipaloituna
1 rkl Tuoretta Korianteria hienonnettuna
1/2 Limen mehu
1/2 tl Mustapippuria myllystä
1 tl Garam Masala mausteseosta
1 tl Suolaa

4 kpl/600g Broilerin Rintafileitä

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada vuokaan/astiaan fileiden päälle niin, että ne peittyvät kunnolla. Pyörittele vielä fileitä marinadissa. Laita kelmu/kansi päälle ja anna marinoitua jääkaapissa seuraavaan päivään.
Ota fileet huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen valmistusta. 
Fileisiin otetaan paistinpannulla kaunis paistopinta ja loppukypsennys tapahtuu uunissa. Takuuvarma ohje millä kanasta tulee täydellisen mehukasta eikä mitään kuivaa kengänpohjaa.
Kuumenna kiertoilmauuni 200°c
Laita kuumalle paistinpannulle voita ja ruskista fileitä 2-2,5min/puoli. Älä laita paistinpannua liian täyteen vaan ruskista erissä!
Laita fileet uunipellille leivinpaperin päälle ja kypsennä uunissa 12 minuuttia.
Anna lihojen vielä vetäytyä folioon käärittynä 5 minuuttia ennen leikkaamista, että nesteet pysyvät sisällä. Bon appetit :)


sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kalkkunatoastit

Ei siihen mitään erityistä syytä ole miksi vuosiin ei ole tullut ostettua kalkkunaa. Taitaa muutenkin sen kulutus olla Suomessa vähärasvaista ruokavaliota suosivien varassa.
Kyllä sen kaupassakin huomasi, että pienen marginaalin lihatuote on kyseessä. Vaikka tuossa meidän Prismassa on kohtalaisen iso valikoima erilaisia lihoja niin kalkkunassa valinta piti suorittaa kahden tuotteen välillä.
Atrian tuotemerkin alla oli Ohut Kalkkunan Fileleike (joissa muuten jokaisessa rasiassa oranssi -30% tarra) ja S-Ryhmän oma Kotimaista tuotemerkki tarjosi myös ohutta fileleikettä.
Vaikka en yleensä kauppojen omia private label merkkejä suosi, niin tällä kerralla kärryyn päätyi rasiallinen Kotimaista kalkkunan filettä. Paketissa olevat fileet olivat Atrian omia vieläkin ohuempia joten toasteihin ne sopivat paremmin.
Jokainen voi tietysti täyttää leipänsä omien makutottumusten mukaisesti, mutta itse tein leivät näin..

8 Viipaletta Reilu Paahtoleipää
4 kpl Kalkkunan ohutta Fileleikettä
Sulatejuustoa
Voita
1 iso Tomaatti ohueksi viipaloituna
Merisuolaa
Mustapippuria
Tuoretta Timjamia
Muutama silputtu Basilikan lehti
Oliiviöljyä

Ota fileet huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen valmistusta.
Rouhaise myllystä niille molemmin puolin merisuolaa ja mustapippuria. Hiero myös hieman tuoretta timjamia pinnalle.
Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja heitä mukaan kunnon nokare voita. Kypsennä kalkkunan fileitä pari minuuttia/puoli.
Levitä neljälle paahtoleivän viipaleelle voita. Laita seuraavaksi pari tomaatin siivua jokaiseen ja päälle silputtua basilikaa. Ei haittaa vaikka hieman pyöräytät myllystä mustapippuria leiville. Aseta kalkkunan fileet tomaattien päälle. 
Voitele lopuille viipaleille sulatejuustoa ja aseta kanneksi.
Pirskottele leiville hieman oliiviöljyä ja grillaa miedohkolla lämmöllä rapeaksi.
Tarjoile leivät välittömästi esim. Parsakaalisalaatin kera.


keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Punaviinikastike

Punaviinikastike kruunaa hyvän liha-aterian. Valmistin kastikkeen possun ulkofileelle.

2,5 dl Punaviiniä
1 Sipuli
2 Valkosipulin kynttä
1 rkl Härkäfondia
1 rkl Dijonsinappia
1 rkl Sokeria
1 tl Hunajaa
Suolaa
Mustapippuria
Timjamia
Rosmariinia
Ruohosipulia
Voita 

Käytä samaa paistinpannua missä valmistit lihan, äläkä pese sitä välillä!
Hienonna sipulit ja tuoreet yrtit. Kuullota sipulit voissa ja laita yrtit mukaan. Laita loput ainekset pannulle.
Anna kiehua kasaan. Siivilöi kastike kattilaan, huutele pannusta kaikki maut mukaan tilkalla vettä ja kaada loputkin siivilän läpi. Keittele kastiketta taas kasaan. Mitä kauemmin keität, niin sitä enemmän maku voimistuu. Itse keitin sitä niin, että siitä riitti hyvin pariin annokseen.
Tarjoa hyvän lihan kanssa.





sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Parsakaalisalaatti

Parsakaali on yksi suosikkivihanneksistani ja olen jo pitemmän aikaa halunnut tehdä siitä salaatin.
Tämä salaatti oli leivän lisäkkeenä joten halusin siitä vähän ruokaisamman. Reseptin pohjana käytin Yhteishyvän Tanskalaista Parsakaalisalaattia.

1 Iso Parsakaali tai 2 pientä (mielellään luomua)
1 pkt/170g Atrian Pekonia
1,5 dl Pähkinäsekoitusta (Nutisal NaturalMix)
1/2 Makea Sipuli
1,5 dl Majoneesia
1 dl Ruokakermaa
1 rkl Sokeria
1 tl Suolaa
1 tl Paprikajauhetta
1 tl Chilijauhetta
3 tl Rajamäen Punaviinietikkaa

Sekoita kulhossa majoneesi ja ruokakerma tasaiseksi. Sekoita mukaan sokeri, suola, paprikajauhe, chilijauhe ja punaviinietikka. 
Suikaloi pekoni ja laita kylmälle pannulle niin rasva irtoaa parhaiten. Ruskista pekoni rapeaksi ja valuta talouspaperin päällä
Huuhtele parsakaali ja valuta hyvin. Leikkaa parsakaalin nuput ja tee niistä ohutta viipaletta. Hienonna sipuli.
Nutisal Naturalmix pähkinäsekoitus
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua ainakin pari tuntia. 
Tämähän on periaatteessa ihan terveellistä.. No jos jättää pekonin pois.. Niin ja kerman sekä majoneesin :)
Pähkinäsekoitus mulla oli suolatonta, että kannattaa jättää lisätty suola pois jos pähkinöissä sitä on valmiina.




keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Teriyakilohi

Lohi on siitä kiitollinen raaka-aine, että miedon ominaismaun ansiosta se soveltuu monen eri keittiön makumaailmaan. Myös nopea kypsyminen tekee siitä helpon arkiruoan. Tällä kerralla makumaailmassa mennään itään.

0,5 dl Soijaa
0,25 dl Teriyaki kastiketta
0,25 dl Riisiviini etikkaa
1 tl Seesamiöljyä
1 rkl Tummaa ruokosokeria
1 Valkosipulin kynsi
1 cm pala Inkivääriä
1/2 mieto Chili

500g Lohta

Kuori inkivääri ja pilko se pieneksi kuutioksi. Tee kuoritusta valkosipulin kynnestä ohutta viipaletta. Viipaloi myös chilin puolikas.
Laita kaikki ainekset kattilaan ja kiehauta. Anna poreilla hiljalleen viitisen minuuttia. Jäähdytä liemi.
Laita lohi uunivuokaan nahkapuoli alaspäin ja poista mahdolliset ruodot.
Kaada jäähtynyt liemi lohen pinnalle. Laita kelmu vuoan päälle ja anna marinoitua jääkaapissa ainakin tunnin ajan.
Lämmitä uuni 200°c
Poista kelmu ja kypsennä lohta uunissa paksuudesta riippuen 15-20min. Tarjoile esim. riisin kera.
Jos lohen pala on vähänkin isompi niin voit suosista tuplata liemen määrän.






maanantai 15. kesäkuuta 2015

Croque Monsieur

Ranskalaisen keittiön klassikko brunssille kuten myös Croque Madame.
Tähän periaatteessa käy mikä tahansa vaalea leipä. 
Leipään tulee reilusti bechamelkastiketta sekä kinkkua ja juustoraastetta. Raastettu Jukolan Juuston Cheddar käy tähänkin vallan mainiosti.

Bechamelkastike (2 annosta)

30g Voita
20g Vehnäjauhoja
1,5 dl Punaista maitoa (kulutusmaitoa)
Suolaa
Pippuria
(Muskottipähkinää)




Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Kun voi on sulanaut kokonaan ja kuplii hieman niin ota kattila pois levyltä ja lisää jauhot. Sekoita tasaiseksi.
Lisää maito pieninä erinä kokoajan sekoittaen. Siirrä kattila takaisin levylle ja kiehauta. Anna kuplia miedolla lämmöllä minuutti.
Mausta suolalla ja pippurilla. Halutessasi raasta mukaan hieman muskottipähkinää.
Esilämmitä uuni 200°c










Levitä molemmille leipäviipaleille reilusti bechamelkastiketta. Laita leipäviipaleelle pari siivua hyvää kinkkua ja toinen viipale kanneksi. Viimeiste leipä vielä kastikkeella ja laita reilusti juustoraastetta.

Paista uunissa n.12 minuuttia kunnes juusto on kauniin kullanruskeaa.






tiistai 9. kesäkuuta 2015

Hampurilaissämpylät

Se ei suuri vaiva ole jos itsetehtyyn hampurilaiseen tekee myös sämpylät itse. 
Myönnän itsekin joskus ostavani valmishöttöjä, mutta jos vaan aikaa on niin yleiskone käymään ja taikina kohoamaan.
Tämäkin resepti on tullut tietoisuuteeni Liemessä ruokablogin kirjoittajan Jenni Häyrisen Katukeittiö - Parempaa roskaruokaa keittökirjasta. Kirjasta on muuten tullut uusi painos mistä löytyy reseptejä myös vietnamilaisesta keittiöstä.

Ohjeella tulee 8-10kpl sämpylöitä koosta riippuen. Loput kannattaa pakastaa niin on sämpylät valmiina seuraavaan kertaan.

1 pss Kuivahiivaa (alkuperäisessä 25g tuoretta)
2,5 dl Vettä (kuivahiivalle yli 42°c)
2 rkl Oliiviöljyä
1 Kananmuna
2 rkl Sokeria
1 tl Suolaa
n. 7 dl Vehnäjauhoja

Laita lämmin vesi yleiskoneen sekoituskulhoon ja kaada sinne kuivahiiva. Anna seistä 10 min.
Sekoita mukaan oliiviöljy, kananmuna ja sokeri. 
Lisää suola sekä jauhot erissä taikinakoukulla sekoittaen. Vaivaa 5 min ajan.
Laita taikina isoon öljyllä siveltyyn kulhoon ja kohota liinan alla vedottomassa paikassa 1,5 tuntia.
Kohotin itse sekoituskulhossa. Siirsin taikinan kevyesti jauhotetulle työtasolle ja muovasin palloksi. Sivelin hieman öljyä kulhoon ja laitoin taikinapallon takaisin.
Esilämmitä uuni 180°c
Jaa taikina 8 osaan ja pyöritä sämpylöiksi.
Laita sämpylät uunipellille ja litistä hieman. 
Sekoita kupissa yksi kananmuna ja ruokalusikallinen vettä. 
Sudi sämpylät kananmunalla ja laita päälle seesaminsiemeniä
Paista uunissa 20-25min.


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Porsaan sisäfile Omenakastikeessa ja Rosmariinivoissa paistetut Uudet Perunat

Suomalaista uutta perunaa alkaa jo saamaan kaupasta sopuhintaan.
Sehän ei periaatteessa tarvitse kaveriksi kuin aitoa voita ja ripauksen suolaa.
Alunperin löysin tämän uusien perunoiden reseptin pari vuotta sitten netistä nimellä "Jamie Oliver's fluffy new potaoes" eli kuohkeat tai ilmavat uudet peunat. :)

Possun sisäfilettä ja omenakastiketta on jo aiemminkin blogissa valmistettu, mutta ei yhdessä. 
Tämä possua omenakastikkeessa ohje on helpompi ja hyvä arkiruoka, koska sapuska valmistuu uunissa ilman sen suurempaa vahtimista.

Possua omenakastikkeessa

1 kokonainen Porsaan Sisäfile
1 Iso Omena (Honey Crunch)
1 Iso sipuli
3 dl (kuohu)Kermaa
Suolaa
Pippuria
Paprikajauhetta

Ota possun file huoneenlämpöön ainakin puolta tuntia ennen valmistamista ja esilämmitä uuni 200°c
Kuori sipuli ja pilko se isohkoiksi paloiksi. Omenankin voi halutessaan kuoria, mutta tällä kerralla pesin sen vaan huolellisesti ja poistin siemenkodan. Omenan saa myös paloitella muutamaan isoon palaan.
Kuumenna iso paistinpannu ja laita reilusti voita. Suolaa ja pippuroi sisäfile ja paista pannulla pinnat kiinni. 
Nakkaa mukaan omena ja sipuli. Paista hetki ja kaada kerma mukaan. Laitoin myös mukaan pari timjamin oksaa kun puska alkoi ikävästi jo kuivumaan.
Nosta file uunivuokaan ja kaada kastike mukaan.
Jos et omista isoa paistinpannua niin ruskista ensin possu ja sen jälkeen teet kastikkeen. Älä pese pannua välillä!
Tökkää paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan ja laita uuniin. Paista kunnes sisälämpö näyttää 68°c. Ota liha pois ja kääri se folioon odottamaan.
Kaada loput vuoasta kattilaan ja surauta sauvasekoittimella sileäksi. 
Tarkista maku. Itse lisäsin suolaa ja vähän paprikajauhetta.
Leikkaa file puolen sentin paksuisiksi kiekoiksi ja tarjoile kastikkeen kera.


Uudet perunat

Samankokoisia pienehköjä uusia perunoita 4-6 kpl/syöjä
Pari oksaa tuoretta Rosmariinia
Voita 
Suolaa
Mustapippuria

Pese perunat juuresharjalla huolellisesti.
Keitä juuri ja juuri kypsiksi, että ne pysyvät ehjänä. Voit antaa perunoiden jäähtyä ennen paistamista niin sekin auttaa ehjänä pysymistä.
Laita paistinpannulle reilusti voita. Lisää perunat kokonaisena pannulle kun voi lopettaa "kuohumisen"
Levy ei tarvitse olla ihan täysillä ettei voi pala.
Nypi rosmariinin lehdet oksasta ja laita mukaan pannulle. Rouhaise mukaan vähän mustapippuria. Pyörittele perunoita hetki pannulla ja lisää suolaa.
Paina ruokalusikalla jokaista perunaa varovasti lyttyyn, että ne menevät vähän rikki kuitenkaan hajoamatta kokonaan.
Paista perunoita hetki ja käännä.
Paina myös toista puolta varovasti kasaan. Lisää hieman suolaa. Itse nakkasin tässä vaiheessa mukaan vielä nokareen voita.
Paista perunoita välillä käännellen kunnes molemmat puolet ovat saaneet kauniin ruskean paistopinnan.





keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Cheddar-Timjamileipä

Tämänkin reseptin pohjana on käytetty Richard Bertinetin Leipää kirjaa. 
Taikina on sama kuin salaattikätköissä. Ainoastaan kohotusaika on erilainen ja tietysti täytteet.
Tällä ohjeella tulee kolme leipää ja tarvitset kolme 20-22cm uunivuokaa. 
Aikaa tähän kannattaa varata reilusti. Ei niinkään aktiivista, mutta eri vaiheissa tehtävät kohotukset ottavat aikansa.
Leivän makuvaihtoehtojen rajana on vain mielikuvitus. Nyt yhdistin kaksi suosikkimakua eli Jukolan Juuston Cheddarin ja tuoreen timjamin. Juustokumina antaa lisää makua, mutta sitä kannattaa laittaa maltillisesti ettei mausta tule liian hallitseva.
Taikinan teen edelleen yleiskoneella, koska se on niin helppoa ja onnistumisprosentti on tähän asti ollut 100. 


1 pss Kuivahiivaa
10g Suolaa
500g Vehnäjauhoja
350g Vettä (reilusti kädenlämpöistä)


Juustoraastetta

Tuoretta Timjamia hienonnettuna
n. 1/2tl Juustokuminaa

Kaada kuivahiiva kuppiin veden sekaan ja anna seistä viitisen minuuttia. 
Laita jauhot yleiskoneen sekoituskulhoon. Aseta kone hitaimmalle nopeudelle. Lisää seuraavaksi suola ja kaada mukaan vesi-hiivaseos. Anna sekoittua 2 minuutin ajan.
Nosta nopeutta yhdellä pykälällä ja sekoita vielä 7 minuuttia.
Poista taikina astiasta ja muovaa se palloksi kevyesti jauhotetulla alustalla.
Jauhota sekoituskulhon sisäpinta ja aseta taikina takaisin sinne. Peitä liinalla ja anna kohota vedottomassa paikassa 1h.



Poista taikina muovisella kaapimella kevyesti jauhotetulle työtasolle.
Painele taikina n. 1cm paksuiseksi levyksi. Ripottele pinnalle tasaisesti juustokumina, timjami ja juustoraaste.
Juustoa saa olla reilusti. Laita timjamia oman maun mukaan.
Painele täytteet taikinaan sormilla.
Taita kolmannes taikinasta keskelle ja taita sitten toinen kolmannes päälle.Muovaa taikina takaisin palloksi ja anna levätä liinan alla vielä 30 min.
Kirjassa neuvotaan voitelemaan uunivuoat kevyesti voilla ja vuoraamaan leivinpaperilla.
Jaa taikina kolmeen osaan ja muovaa pitkulaisiksi leiviksi.
Aseta leivät vuokiin ja tee muutama viisto viilto taikinaan terävällä veitsellä tai niinkuin hc leipurit partakoneen terällä :)
Peitä liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi (n.1-1,5h)
Esilämmitä uuni 250°c
Aseta vuoat uuniin ja sumuta vettä pilveksi uuniin. 
Meillä kaikissa sumutinpulloissa oli erinäisiä puhditusaineita joten nakkasin "pari kourallista" vettä uunin pohjalle. Hienosti sekin höyrystyi! :)
Laske uunin lämpö 210°c ja paista leipiä 15-20min kunnes ne on pinnalta kullanruskeita.
Poista leivät vuoasta ja tarkista, että pohjankin väri on kauniin kullanruskea. Jos ei ole niin laita leipä ilman vuokaa vielä muutamaksi minuutiksi uuniin.
Anna leipien jäähtyä hetki ritilällä ennen leikkaamista.






maanantai 1. kesäkuuta 2015

Hasselbackan perunat ja Porsaan ulkofile maustevoilla

Hasselbackan perunat on klassinen vaihtoehto perunan valmistamiselle. Tämä ohje ei varmasti ole se ainut oikea, mutta helppo ja takuuvarma :)
Perunoiden maustamiseen voi käyttää juuri niitä omia suosikki mausteita, mutta varsinkin tuore timjami sopii niin perunoiden kuin lihankin mausteeksi erittäin hyvin.
Jos possun filettä ei kypsennä rutikuivaksi niin se ei tarvitse seuraksi kuin hyvän maustevoin.
Grillasin fileitä n. 3,5min pari kertaa kääntäen. Ennen grillausta laitoin pinnalle hieman oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Ota fileet huoneenlämpöön ainakin puoli tuntia ennen kypsennystä.








Hasselbackan Perunat

8 Kiinteää perunaa
Voita
Timjamia
Paprikajauhetta
Suolaa
Grillimaustetta
Juustoraastetta
Korppujauhoja

Lämmitä uuni 200°c
Kuori perunat ja leikkaa pohjasta pieni pala pois niin ne pysyvät pystyssä uunivuoassa ja niitä on helpompi käsitellä.
Tee perunoihin poikittain ohut teräisellä puukolla viiltoja, mutta ei kuitenkaan pohjaan asti. Käytä puuhaarukkaa/lusikkaa apuna niin peruna pysyy ehjänä.
Aseta perunat uunivuokaan.
Sivele sulatettua voita reilusti perunoiden päälle. Laita mausteet perunoiden pinnalle. 
Laita uunivuoan pohjalle n. puoli senttiä vettä ja 3-4 timjamin oksaa.
Kypsennä perunoita uunissa n.1h
Itse sivelin perunoita 40min kohdalla vielä kertaalleen voisulalla missä oli hieman hienonnettuja timjamin lehtiä.
Kun perunat on kypsiä ripottele pinnalle korppujauhoja ja juustoraastetta. Jukolan Juuston cheddar sopi tähänkin hyvin.
Laita perunat uuniin takaisin kunnes juustoraaste on sulanut ja saanut hieman väriä.

Maustevoi

n. 50g Voita
1 Valkosipulin kynsi
Tuoretta Timjamia hienonnettuna
1/2 tl Savupaprikajauhetta

Pehmennä voita hieman mikrossa. Älä sulata liikaa!
Sekoita mukaan raastettu valkosipuli ja hienonnettu timjami sekä savupaprikajauhe. Sekoita tasaiseksi massaksi.
Tee tiukka pötkö kelmun avulla ja laita jääkaappiin. Leikkaa juuri ennen tarjoilua.