lauantai 8. elokuuta 2015

1-v Syntymäpäiväjuhlien Tarjottavat osa 2

Mulla on ehdottomana edellytyksenä ruokaohjeille mitä olen julkaissut, että olen ne myös itse valmistanut. Tämä on Saaristolaisleivän jälkeen toinen poikkeus sääntöön.
Meillä yleensä vaimo vastaa makeista herkuista joten nämä kakut ovat hänen käsialaansa.
Yleensä myös haluan tehdä ruuat mahdollisimman luonnollisista ja puhtaista raaka-aineista. Tapojeni vastaisesti suklaamoussekakussa on käytetty valmista jauhetta. Kakku kuitenkin oli niin herkullista, että julkaisen silti reseptin :) Suklaamoussekakun ohje on meille kulkeutunut vaimon kaverin kautta.





Suklaamoussekakku

Pohja:
200g Tummaa Suklaata
100g Voita
40 kpl Marie-keksejä
2,5 dl Maitoa

Sulata voi ja suklaa. Lisää maito ja murustetut keksit. Laita seos irtopohjavuokaan jonka pohjalla on leivinpaperi. Laita pakastimeen ja valmista vaahto.

Vaahto:
5 dl Kuohukermaa
2,5 dl Maitoa
2 tl Siirappia
1 pss Suklaamoussejauhetta
3 Liivatelehteä
(kuumaa kahvia)

Vaahdota kerma ja sekoita mukaan suklaamoussejauhe.
Laita liivatelehdet likoon kylmään veteen viideksi minuutiksi. Purista ylimääräinen neste pois ja liota ne nokkoon kuumaa kahvia.
Sekoita kahvi muiden ainesten kera suklaamousseen. Kaada seos pohjan päälle ja laita jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi.
Raaputa terävällä veitsellä valkosuklaata kasa kakun pinnalle koristeeksi. 


Mansikka-Mustikkatorttu

Synttärijuhlien suolaisissa tarjottavissa hylättiin perinteinen voileipäkakku ja samoin kävi myös myös täytekakulle.
Pohjana on käytetty Masterchef Suomen finaalissa käytettyä kakkupohjaa. Kakkupohja puolitetaan joten toisen puoliskan voi laittaa pakastimeen jos ei tee kahta erillistä torttua kuten me.
Tortun täyteen resepti on napattu Valion reseptipankista. Täytteen ohje on yhdelle tortulle.

Pohja:
5 keskikokoista Kananmunaa
2 dl Sokeria
1 dl Jauhoja
1 dl Perunajauhoja
1 tl Leivinjauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää kuivat aineet siivilän läpi. Sekoita varovasti nuolijalla pitäen sitä mahdollisimman pystyasennossa. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan.
Paista 175°c kiertoilmauunissa 40min. Jos kakku tummuu liikaa niin peitä foliolla.
Anna pohjan jäähtyä kunnolla ja puolita se.

Täyte:
5 dl Mansikoita
1,5 dl Pensasmustikoita
2 dl Vispikermaa
1prk/200g Valio Makea Mansikka rahkaa
1,5 rkl Sokeria
1/2 tl Vaniljasokeria

Kostuta torttupohja mehulla. Viipaloi mansikat. (Munaleikkuri on tähän huippu apuväline!)
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää rahka sekä sokerit.
Lado puolet mansikoista pohjan päälle. Lusikoi seos mansikoiden päälle. Koristele torttu lopuilla mansikoilla ja pensasmustikoilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti