keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Jauheliha Cannellonit 2.0


Aina voi jotain löydettyä reseptiä soveltaa oman maun mukaan. Nyt sorkitaankin omaa vanhaa reseptiä.
Ainut "vika" viimeisimmässä kokeilussa oli, että pastaputket aavistuksen kuivahtivat uunissa. Nyt teinkin mehukkuuden lisäämiseksi vielä juustokastikkeen ja parilla muutoksella jauhelihatäytteeseen saatiin makua lisää.
Nyt tässä ohjeessa ainakin omasta mielestä on kaikki kohdallaan eikä parannettavaa enää ole :)







1 pkt Myllyn Paras Cannelloneja
400g Naudan Jauhelihaa
1 iso tlk Mutin Tomaattimurskaa
2 isoa Porkkanaa
1 iso Sipuli
1 Punainen mieto Chili
3 Valkosipulin kynttä
1 rkl Balsamiviinietikkaa
3 tl Suolaa
2 tl Paprikajauhetta
"kourallinen" tuoretta Persiljaa
(juustoraastetta)

paistamiseen
1 rkl Öljyä
1 rkl Voita

Tomaattikastike
2dl Ruokakermaa
pkt/370g Mutin Paseerattua Tomaattia
ripaus Suolaa ja Mustapippuria

Juustokastike
2dl Täysmaitoa
200g Cheddarjuustoa (käytin Valion yksittäispakattuja)

Hienonna sipuli ja chili. Raasta valkosipulin kynnet hienoksi ja porkkanat karkeaksi raasteeksi. Kuumenna paistinpannussa voi ja öljy.
Laita jauheliha ruskistumaan. Hetken kuluttua lisää mukaan sipulit, porkkanaraaste ja chili.
Kypsennä jauheliha ja lisää suola, paprikajauhe sekä balsamiviinietikka. Paista aineksia vielä minuutin ajan ja lisää persilja sekä tomaattimurska. Sekoita ja tarkista maku. Paistinpannun voi ottaa pois liedeltä ettei näpit pala putkia täyttäessä.
Sekoita tomaattikastikeen ainekset erillisessä kulhossa/astiassa. Kastiketta ei tarvitse erikseen keittää/lämmitää.
Tässä kohtaa uunin voi laittaa lämpeämään 200°c
Öljyä uunivuoka ja ala täyttämään pastaputkia jauhelihaseoksella. Suosittelen edelleen käyttämään mahdollisimman kapeaa lusikkaa. Itse käytin jälleen optimikokoista Tupperwaren pitkävartista vauvalusikkaa ;) Asettele putket vieri viereen uunivuokaan ja valmista maailman helpoin juustokastike.
Kiehauta maito kattilassa. Sammuta levy ja lisää juusto. Sekoita kunnes juusto on täysin sulanut.
Kaada juustokastike pastaputkien päälle. Lisää tomaattikastike ja päällimmäiseksi vielä oman maun mukaan juustoraastetta.
Laita vuoka uuniin noin puoleksi tunniksi. 
Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti