maanantai 18. huhtikuuta 2016

Pinaatti-pekonisalaatti ja Sinappinen vinegretti

Vähemmistönä on salaattireseptit mun blogissa. Yleensä lisukesalaatin virkaa toimittaa pilkottu kurkku ja tomaatti jääsalaatin kera.

Tämä oli myös yksi syistä miksi osallistuin What's Cooking Helsinki tapahtumassa Rajamäen järjestämään salaatti workshoppiin.
Uunituoreen Jäävuorenhuippu salaattikirjan kirjoittaja Jonna Vormala veti tiukan puolen tunnin oppitunnin salaattien ja salaatinkastikkeiden maailmasta.
Työpajaan osallistuneet bloggarit saivat Jonnalta hyvien vinkkien lisäksi kotiinviemisiksi hänen uuden kirjansa. Bonuksena Berner laittoi postiin tutusmispaketin missä oli Rajamäen tuotteita ja laadukkaita Lanfranchin öljyjä.

Tässä reseptissä on käytetty pohjana salaattia ja vinegrettiä mitä valmistimme workshopissa.


Sinappinen Vinegretti

1 rkl Rajamäen Punaviinietikkaa
3 rkl Lanfranchi Extra Virgin oliiviöljyä
1/2 rkl Kokojyväsinappia (Dijon)
1 tl Sokeria
Suolaa
Mustapippuria

Valmista ensimmäisenä kastike maustumaan. Vinegretin peruskaava on 3:1 eli 3 osaa öljyä ja 1 osa etikkaa. Erilaisten makuyhdistelmien mahdollisuudet on rajattomat!
Tässä ei tarvi kuin sekoittaa ainekset keskenään ja kastike on valmista.


Pinaatti-Pekonisalaatti

80g Pinaatinlehtiä
140g Pekonia
1/2 Punasipuli
4 rkl Pinjansiemeniä
"kourallinen" Rucolaa
Ripaus suolaa

Huuhtele ja kuivaa pinaatti sekä rucola. Suikaloi pekoni ja paista rapeaksi. Paahda myös pinjansiemeniä hetki kuivalla paistinpannulla. Tee punasipulista ohutta suikaletta.
Yhdistä ainekset ja sekoita vinegretti mukaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti